Nexstim Oyj (NXTMH:HEX, NXTMS:STO) (”Nexstim” tai ”Yhtiö”) ilmoittaa, että Helsingin yliopistollisessa sairaalassa aloitetaan Nexstimin NBT®-laitteistolla pilottitutkimus koskien hoitoresistentin kroo.

Digitalisointi Suomalainen ohjelmistoyhtiö Efecte Oyj ja ICT-palveluyritys ICT Elmo Oy ovat sopineet yhteistyösopimuksen, jonka tavoitteena. Välipaloja – Ensi vuodelle odotetaan EU:n lahjarahaa 27 miljardia euroa. Käytännössä rahat uppoavat talousromahduksen jättämään aukkoon. Hämeenlinnan talous on ollut tiukoilla useita vuosia. Ilman omaisuuden myyntiä ja rakenneuudistuksia tilanne olisi vielä. Koira Myytävänä Rescueyhdistys Kulkurit ry työskentelee kaduilla asuvien, kodittomien koira-
Vito Bliss Ensitreffit Alttarilla Parit Ensitreffit alttarilla -sarjassa avioituneilta Anniinalta ja Villeltä kysytään eroottinen kysymys Tuttu Juttu Show. Ensitreffit alttarilla -sarjassa avioituneiden Katin ja Jannen suhteessa on tapahtunut merkittäviä muutoksia sitten hääpäivän. Ensitreffit-parit totuttelevat loman jälkeen yhteiseen arkeen. Kati ja Janne viettävät ensimmäistä yhteistä juhannustaan. Ensitreffit alttarilla -sarjassa avioituneilta Anniinalta ja Villeltä kysytään eroottinen kysymys Tuttu

Venäjän koronatilanne pahenee koko ajan. Tasaantumisvaihe on odotettavissa arvioiden mukaan ehkä vasta kolmen viikon kuluttua.

Seppo Aura vetoaa ansiokkaassa kirjoituksessaan (AL 7.10.) koko Eteläpuiston liittämiseksi kansalliseen.

Venäjän koronatilanne pahenee koko ajan. Tasaantumisvaihe on odotettavissa arvioiden mukaan ehkä vasta kolmen viikon kuluttua.

Seppo Aura vetoaa ansiokkaassa kirjoituksessaan (AL 7.10.) koko Eteläpuiston liittämiseksi kansalliseen.

Helsingin yliopistollisessa sairaalassa aloitetaan.

– Nexstim Oyj (NXTMH:HEX, NXTMS:STO) (”Nexstim” tai ”Yhtiö”) ilmoittaa, että Helsingin yliopistollisessa sairaalassa aloitetaan Nexstimin NBT®-laitteistolla pilottitutkimus koskien hoitoresistentin kroo.